O.A. Aho Oy: Vuodesta 1925 tähän päivään
Linja-autoliikenne O.A Aho Oy on vuonna 1925 toimintansa aloittanut perheyritys, joka harjoittaa linja-ja tilausajoliikennettä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.
Ensimmäiset autot
Liikennöiminen alkoi toukokuussa vuonna 1925, ensin taksiautolla. Matkoja tehtiin Räyringistä Kokkolaan viikoittain pari-kolme kertaa. Säännöllisiä aikatauluja ei alkuun vielä ollut, vaan matkaan lähdettiin kulloinkin mukana olleiden tarpeen mukaan aina kun koossa oli autolasti halukkaita. Matkustajien lisäksi kuljetettiin tavaraa. Hevosaikakauden tarpeisiin rakennettu maantie oli kapea ja kaikkea muuta kuin autoliikenteelle sopiva. Vastaantulevat hevoset saattoivat pillastua ja nousta pystyyn auton kohdatessaan. Matka Räyringistä Kokkolaan kesti kolmisen tuntia.
Vähitellen matkustajamäärät lisääntyivät ja vuonna 1929 Aho hankki 14-paikkaisen Reo -merkkisen linja-auton. Uuden auton myötä perustettiin myös ensimmäinen linja, jota ajettiin aluksi yksi vuoro kumpaankin suuntaan välillä Räyrinki-Kokkola. Vähitellen muodostui myös aikataulun mukainen liikenne; Räyringistä pyrittiin lähtemään aamukuudelta ja Kokkolasta takaisin iltapäivällä kello kolme. Liikennöinti ei ollut pelkkää ihmisten kyyditsemistä vaan mukaan laitettiin jos jonkinlaista asiaa kaupungissa toimitettavaksi. Osa tuon aikaisista autoista olikin ”sekajunia”, joissa auton alkupäässä oli umpinainen henkilötila ja perässä kuormalava. Kuljettajan mukaan saatettiin laittaa mallitilkku kankaan ostamiseksi, nappeja, jollaisia oli haettava lisää ja paljon muuta. Takaisin palatessa piti muistaa jättää kullekin omansa.
Kovin paljoa ei nykyisten linja-autojen varustelutasosta 1930-luvun autoista löytynyt. Pehmustetuilla penkeillä sentään istuttiin, mutta lämmityslaitteiden tulikuumat putket, joissa pakokaasu kiersi, saattoivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä nahkajalkineille. Auton hallintalaitteet olivat mekaanisia ja vaihdetangon käsittely vaati hyvän tuntuman synkronoimattoman vaihdelaatikon välityssuhteisiin. Kuljettajan kättä tarvittiin sadeilmalla myös tuulilasinpyyhkijän käyttämiseen.
Vuoden kuluttua ensimmäisen linja-auton hankkimisesta Aho osti myös toisen linja-auton ja palkkasi ensimmäisen vieraan kuljettajan. Myös Armas Ahon oma ura oli alkanut palkkakuljettajana perheessä, josta taksiautoilijayrittäjä oli lähtenyt Amerikkaan.
Sota-ajan haasteet
Talvisotaan Aho sai komennuksen ambulanssin kuljettajaksi sairasautokomppaniaan Rukajärven suunnalle. Autokin oli tuttu; toinen linja-autoista oli määrätty armeijan käyttöön ja omistaja sen kuljettajaksi. Penkit riisuttiin linja-autosta pois ja tilalle rakennettiin telineet sairaspaareja varten.
Sota ja sitä seurannut bensiinin säännöstely toi häkäpöntöt voimanlähteeksi.
Uloimpana auton perässä oli raskas häkäkaasupoltin ja katolla muutama säkki hiiliä tai puupilkkeitä, joita Kokkolaan mentäessä kului pari säkillistä. Välillä oli käytävä lisäämässä polttoainetta ja kolaamassa poltinta. Sota aiheutti viimein huutavan rengaspulan. Renkaiden korjaus
ja vaihto oli matkan aikana jokapäiväistä puuhaa. Häkäkaasulla moottorista ei saanut samaa tehoa kuin bensiinillä eikä ollut harvinaista, että talvikeleillä ja kelirikon aikana täpötäyden auton matkustajat vastamäessä saattelivat kävellen autoa pahimpien paikkojen yli.
Sota-aikana matkustajamäärät lisääntyivät. Uutta kalustoa ei saatu, mutta sinnikäs yrittäjä puursi eteenpäin. Auto oli usein niin täynnä, että käytävälläkään ei enää mahtunut seisomaan. Siitäkin huolimatta kaikki otettiin kyytiin, eikä ketään jätetty tienvarteen.
”Menkää sinne perälle” viittasi Armas, kun oli saanut oven vaivoin suljettua kaikessa ahtaudessa. Kerran jouduttiin vaihtamaan moottoriin uusi mäntä kesken matkan kovassa pakkasessa. Matkustajat odottivat läheisessä kahvilassa ja vaikka remontti kesti kuusi tuntia, kukaan ei murissut matkan viivästymisestä. Pääasia, että päästiin perille.
Vähitellen ”Ahon Armhan” autoista tuli käsite, jonka kaikki Vetelinjokivarren asukkaat tunsivat. Myös Kokkolan lähistön työssäkävijöille Ahon bussit edustivat paikallisliikennettä. Tiedettiin, että kaikista vaikeuksista huolimatta Ahon autot ajavat aina, muut jos pääsevät.
Alan kova kilpailu sodan jälkeen varsinkin koululaiskuljetuksista sai epäilyttäviäkin piirteitä. Ahon kuljetuksista kanneltiin liikenneministeriöön asti kilpailijoiden toimesta, kantelut todettiin kuitenkin aiheettomiksi. Kilpailijoita alkoi ilmaantua alueelle myös muualta Suomesta.
Autohallin tulipalo 1950-luvulla oli yritykselle kova isku. Tulipalossa tuhoutui useita linja-autoja ja huoltokalustoa, mutta sekään ei yrittäjää lannistanut. Päivittäistä linjaa jatkettiin ensin Vimpeliin ja lopulta Seinäjoelle saakka. Siitä kehittyi linjavuorojen eräs perusreitti.
Tilausperusteinen turistiliikenne ensin Suomessa ja myöhemmin maan rajojen ulkopuolelle aina Keski-Eurooppaan asti oli 1960-luvun kehitystä.
Sukupolvelta toiselle
Vuonna 1966 Armas Aho luovutti yrityksen poikansa haltuun, mutta perusautoilijana halusi ajaa ainakin kerran päivässä, tavallisesti Kokkolan myöhäisvuoron. Veteraaniautoilija kohtasi lopulta kuolemansa sananmukaisesti saappaat jalassa; kerran myöhäisvuoron auto ei ilmestynytkään Kokkolan linja-autoaseman lähtölaiturille, ja kun syytä haettiin, löydettiin vanha autoilija matkansa päähän joutuneena kuljettajan istuimelta.
Armas Aho kuului siihen yrittäjäpolveen,
joka rakensi nykyaikaisen joukkoliikenteen perustaa omalla alueellaan. Hän oli myös perustamassa Linja-autoliiton Kokkolan paikallisosastoa ja kuului sen johtokuntaan alusta alkaen. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein 6.12.1966. Keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin hän sai 23.7.1953 ja kullatun 5.6.1958. Linja-autoliiton hopeisen ansiolevykkeen tunnustuksena liikenteen hyväksi suoritetusta arvokkaasta
työstä hän sai kuukautta ennen kuolemaansa, 10.3.1969.
Vuonna 1966 yrityksellä oli päivittäisiä linjavuoroja Vetelin ja Kokkolan välillä seitsemän. Yksi linja kulki päivittäin Vetelistä Seinäjoelle ja koululaisvuoroja oli Perhonjokilaaksossa viisi. Samana vuonna Armas oli ostanut Åke Sanbergin liikenteen Kaustiselta. Myös liikenneluvat siirtyivät virallisesti Armaalta pojalleen Osmolle.
1960 – 1970 lukujen vaihteessa lisääntyivät tilausajot. Osmo Aho ryhtyi helsinkiläisen matkatoimisto Euroopan Automatkat Oy:n osakkaaksi ja se järjesti ryhmämatkoja pääasiassa Pohjoismaihin. Myös yhteistyö Scandinavian Matkatoimiston kanssa tarjosi tilausmatkoja Pohjoismaihin ja muuallekin Eurooppaan, asiakkaiden ollessa yleensä eri puolelta Suomea. Keikat Euroopassa olivat yleensä pitkiä; auto kuljettajineen saattoi viipyä matkalla useita kuukausia, matkustajien vaihtuessa ”lennosta”. 70-luvulla Ahon bussit veivät myös tilausajona monia muuttokuormia Keski-Pohjanmaalta Ruotsiin.
Vuonna -79 vajaa kolmannes liikevaihdosta saatiin säännöllisestä linjaliikenteestä,
toinen koululaiskuljetuksista ja reilu kolmannes tilausajoista. Liikenteessä oli tuolloin 9 isoa linja-autoa, taksibussi sekä avolavapakettiauto. Yrittäjäpariskunnan, Helvin ja Osmon lisäksi palkkalistoilla oli 14 vakituista työntekijää.
Yritys laajentuu ja kolmas sukupolvi yrittäjiksi
1980-luvulla Ahot ostivat Uuno Hakolalta vanhat Viljo Karvosen linjat. Kaupassa siirtyivät Aholle Halsuan ja Kaustisen koulukyyditysten lisäksi
Perho-Kokkola linjavuoro, neljä linja-autoa sekä autojen kuljettajat työntekijöiksi. Kaupan myötä jokilaakson bussiliikennettä voitiin suunnitella paremmin ja hoitaa hallitummin. Vuosikymmenen loppupuolelle tultaessa yksilöautoilun lisääntyminen ja Kokkolan tehdastyöpaikkojen väheneminen aiheuttivat linjaliikenteen kannattavuuden heikkenemistä, useita vuoroja jouduttiin supistamaan ja jopa lakkauttamaan kokonaan. Ahon yrityksessä panostettiin yhä enemmän tilausliikenteeseen ja yhteistyö Hassen matkatoimiston kanssa poikikin yritykselle työtä pitkäksi aikaa; lentokenttäkuljetuksia maakunnista isoille kentille Turkuun ja Helsinkiin ajettiin 1980-luvulta aina vuoteen 2002 saakka.
Vetelin kunnan yrittäjäpalkinnon Osmo ja Helvi Aho vastaanottivat vuonna 1986. Uusi, ajanmukainen linja-autohalli valmistui Räyrinkiin 1987.
Vuonna 1988 aloitettiin pikavuoroliikenne reitillä Kokkola-Tampere-Helsinki. Vuoro oli tuolloin aloittaessaan Suomen pisin yksittäinen suora linjaliikennevuoro, jota liikennöitiin yli 30 vuoden ajan, kunnes se lakkautettiin kannattamattomana korona-ajan matkustajakadon jälkeen vuonna 2022.
Osmo Aho jäi yrityksestään osa-aikaeläkkeelle 1994 ja vuonna 1997 kommandiittiyhtiöstä tuli Linja-autoliikenne O. A. Aho Oy ja yrityksen toiminnassa mukana olivat tuolloin Helvi Ahon lisäksi myös jo kolmannen polven autoilijat, sisarukset Esko, Minna ja Kirsi.
Vuonna 2004 Osmo luopui yrityksensä omistuksesta ja yrittäjiksi ryhtyivät Helvi Aho sekä lapsista Kirsi ja Esko. Kokonaan sivuun toisen polven liikenneyrittäjä ei malttanut jäädä, vaan hän seurasi vuosikaudet tiiviisti jälkikasvun toimia kotoaan käsin. Pitkän ja merkittävän työn yrittäjänä tehnyt Osmo Aho kuoli 14.06.2016, puolisonsa Helvi jatkoi mukana yrityksen toiminnassa vuoteen 2018 sekä osakkaana aina kuolemaansa saakka 27.02.2024.
Liikennöinnin vuonna 1925 aloittanut perheyritys on nyt 99-vuotias, kolmannen sukupolven luotsaamana edelleen vireä ja voimissaan. Yritys liikennöi säännöllistä linjaliikennettä kahdeksan kunnan alueella Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Linja-autoja on tällä hetkellä14 kappaletta ja nämä punakeltaiset Oskari-bussit on tuttu näky kaikilla Suomen teillä.
Kiitos tähän saakka kanssamme kuljetuista kilometreistä ja tervetuloa uusille matkoille mukaan!
